Kouvolan Valta kuuluu kansalle ry

Puheenjohtajan blogi

Suomi teki lähihistorian huonoimman sopimuksen Turkin kanssa. Vetää vertoja sopimuksille Neuvostoliiton kanssa eli on hyvin epäselvä, hätiköity ja käytännössä Turkki voi kiristää Suomea loputtomiin tuolla koska sillä on nyt mustaa valkoisella niistä pykälistä joita tulee täyttää ennen kuin puoltaa maiden NATO – jäsenyyttä. Aikaisemmin Turkki pystyi vain viivyttämään Suomen Nato väylää joka ei olisi toiminut perusteetta kovin pitkään, mutta nyt sillä on sille laillinen veruke eli allekirjoitettu sopimus.

Suomen tai kansainvälinen laki ei salli missään muotoa sitä että sopimuksen kohtia täytettäisiin, varsinkaan siltä osin että vaaditaan luovuttamaan kymmeniä Suomen kansalaisuuden tai oleskeluluvan omaavia poliittisia pakolaisia Turkkiin. Vaikka kyseessä olisi Turkin mukaan rikoksiakin, niin ne eivät ole välttämättä rikoksia Suomessa ja laki ei muutenkaan salli palauttaa maahan jossa on varma kuolema tai muu epäinhimillinen olosuhde vastassa.

Tämä oli taas yksi hätäinen ratkaisu lisää nopean NATO – hakemuksen jälkeen josta ei Suomessa tehty yhtään kunnollista tutkimusta puolesta tai vastaan. Äärimmäisen vaarallista leikkimistä kun ulkopolitiikka Venäjää kohtaan on tuhottu ja siellä seurataan Suomen epäpätevien edustajien toimia tarkalla silmällä. Suomen tulisi ehdottomasti pysyä puolueettomana suurvaltapolitiikkaan.

Antti Asikainen: Digi id

https://stm.fi/hanke?tunnus=STM017%3A00%2F2022

Tässä yksi pykälä taas kohti syksyllä otettavaa Digi IDtä joilla jokaisen henkilö – ja terveystiedot ajetaan yleiseen järjestelmään kaikkien saataville. Tämän myös sosiaali – ja terveysministeriö myönsi joulukuussa että käyttöön otetut rokotepassit on suunniteltu jo 2018, eikä näin ollen liity mitenkään tähän ’pandemiaan’. Tämä on osa Kiinan kaltaista pisteytysjärjestelmää johon tullaan sitomaan myös sosiaaliturva, pankkitilit yms. Lähitulevaisuudessa myös yksityisomistaminen. Ne jotka eivät tähän suostu ajetaan käytännössä yhteiskunnan ulkopuolelle.

Valmistelun tiedot löytyvät valtioneuvoston sivuilta ja maailman talousfoorumin Agenda 2030 ohjelmasta. Tähän on sitoutuneet lähes kaikki globaalit poliitikot ja myös Suomessa kaikki hallituksessa istuvat. Sen tunnistaa päällisin puolin niistä jotka kantavat pyöreää moniväristä pinssiä rinnassaan eli käytännössä kaikki politiikan ja virastojen avainhenkilöt.

Vihreäsiirtymä ja ilmastotavoitteet joilla ajetaan keinotekoisesti valtioita talousahdinkoon, jättämällä maatalous tukematta joka johtaa ruokapulaan, kiristämällä verotusta niistä asioista joita nyt pitäisi tukea esimerkiksi polttoaineen hinnat, varmuusvarastojen ja ruuan myyntiä ulkomaille(samankaltainen tilanne kuin ennen nälkävuosia 1865), Ukrainan kriisi(70% viljasta tuotetaan siellä, suurinosa Euroopan käyttöön) jne. Myös 90- luvun laman tyylinen tilanne joka toistuu paljon suuremmassa mittakaavassa.

Vaikka paljon on väestöä herännyt asioihin, niin jää nähtäväksi ymmärtääkö riittävä määrä ihmisiä tämän vielä ajoissa vai annetaanko vapaudet pienestä palasta turvallisuutta vrt. globaalia yhtenäistä sosialistista järjestelmää eli uutta(yhden) maailman järjestystä joka toistuu useiden valtapoliitikkojen puheissa.

Tällä hetkellä paras vastatoimi tähän on perustuslain puitteissa toimiva rinnakkainen yhteiskunta missä verkostoidutaan ja jota onkin jo jonkun aikaa kehitelty. Eli omavaraistuminen ja yhteisöjen järjestäminen joka tukee kaikkia sekä sieltä löytyvät tarvittavat elementit järjestelmän toimimiseen.

Puheenjohtajan blogi

Puheenjohtajan blogi

Aluevaaleista ja näkymiä tulevaisuuteen

Nyt VKK on osa Suomen poliittista historiaa. Vain neljässä kuukaudessa, hyvin pienillä budjeteilla ja ilman suhteita tehtiin merkittävä nousu nollasta listoille 1,3% kannatustuloksella. VKK pääsi nyt siis ensimmäisissä vaaleissa suoraan pääpuolueiden joukkoon.

Median aikaisemmasta sensuroinnista huolimatta niidenkin ja myös on nyt pakko myöntää VKK:n olevan oikea puolue ja selkeä uuden ajan tuuli poliittisella kentällä. Näissä vaaleissa vain murto-osa tunsi puolueen tai ainakaan sen ohjelmaa ja tavoitteita. Uskon vahvasti, että seuraaviin eduskuntavaaleihin mennessä tilanne on täysin toinen.

Paikallisesti aluevaalikampanja sujui hyvin, vaikka resursseja, aikaa ja väkeä mainontaan oli vielä suhteellisen niukasti. Meidän viidestä ehdokkaasta kolme sai reilusti yli 100 ääntä ja yhteismäärän hipoen lähes 500 kpl:ta. Todella hyvä suoritus siis. Tällä pohjalla on hyvä lähteä eduskuntavaaleihin 2023.

Antti Asikainen
Kouvolan VKK
Puheenjohtaja