Kouvolan Valta kuuluu kansalle ry

Soiri

Kauan sitten

Reilu 38 vuotta olen asunut Kouvolassa, siis koko ikäni. Olen viihtynyt erinomaisesti täällä ja rakastan tätä kaupunkia jossa on todella kaunista seutua ja hyvät palvelut. Toiset lähtevät ja tulevat takaisin kun eivät onnistuneetkaan ”kullankaivuussa” Kaikenlaista on tullut tehtyä tähän ikävuoteen mennessä ja useimmat valinnoistani ovat olleet itse aiheutettamia ongelmia. Mutta pääasia on se, että niistä on oppi mennyt perille.

Parempi tulevaisuus

Mutta viimeiset lähes 10 vuotta on elämässäni menneet parempaa kohti. Se miksi elämäni on nyt parempaa kuin ennen on se, että annoin elämäni Herralle Jeesukselle Kristukselle 17/2/2012. Olin kyllästynyt omaan elämääni ja siihen mitä tämä maailma tarjosi koska se ei tuottanut enään tyydytystä kuin vain hetkeksi.

Tässä näinä vuosina on tullut opiskeltua monenmoisia ammatteja kuten puuseppä, puuvene artesaani, veneenrakentaja, vartija ja viimeisin datanomiksi. Vielä tarkoitus ohjelmointikehittäjäksi. Eli tietotaitoa löytyy monelta alalta.

Poliitikasta olen ollut lähes 13 vuotta kiinnostunut joten todenteolla aktivoiduin vuoden 2017 kuntavaaleihin Suur-Kouvolan Sitoutumattomien listoilta saaden 11 ääntä. Mainostamiseen en panostanut kuin vain punaisen volvoni takalasiin teetetin tekstin – Päätöksiä käsi Raamatulla. Toisissa kuntavaaleissa äänimäärät jäivät myöskin vähiin.

Kun alkoi tämä koronan uutisointi joka tuutista ja monesti päivässä niin aloin ihmettelemään koko touhua. Rokotuksista ja pelotevarianteista alettiin puhua alkuajoista lähtien ja kaikki siitä puhuikin mutta koko homma on ollut kuitenkin eliitin suunnitelmaa. En ole mitenkään rokotevastainen mutta koronarokotevastainen kyllä olen. Meitä on aika iso tiimi tässä tätä hullutusta vastaan. Kun vain yhdistäydytään niin saamme Suomen takaisin jaloilleen.

VKK tuli kuvioihin viime vuonna ja halusin ehdokkaaksi hetimiten koska nyt tiedän mitä mulla on tarjota kansalaisille. Ehdokkuuteeni näkyvyyteen panostan tosissaan ja ihmisiä kuunnellen niin ilot kuin surutkin.

Aloitin viime vuonna tekemään youtube-videoita sen takia koska sille on kysyntää. Useimmat videoni käsittelevät tätä nykypäivän hullutusta. Videoitani löytyy nimellä Soirinuotiolla.