Kouvolan Valta kuuluu kansalle ry

Laajennettu flaikku teksti

Olemme koko Kymenlaakson ehdokkaita. Tavoitteenamme on parantaa koko hyvinvointi alueen palveluita. Kuten sinä ja minä tiedämme, nykyinen sote on kaoottinen, tehoton rahasyöppö, jota ei pitäisi olla olemassa alkuunkaan.
Useat ovat unohtaneet, että Kymenlaaksoon kuuluu muitakin alueita kuin Kotka ja Kouvola. Me emme. Me tulemme parantamaan koko Kymenlaakson hyvinvointi alueen palveluita, nykyiset ovat ala-arvoisia, joka mittarilla mitattuna. Maksat koko ikäsi veroja ja siitä sinut palkitaan hoitopaikalla, jossain kaukana sukulaisista ja ystävistä. Muutenkin lyhyet vierailut eivät ole viikottaisia, koska matkoihin menee liikaa aikaa. Tämä kaikki lisää vanhusten yksinäisyyttä
Suomessa meillä on korkeat verot, mutta todella ala-arvoinen vanhusten hoito. Näinkö Suomalaiset haluavat viettäävanhuutensa? Yksin isoissa vankila tyyppisissä laitoksissa, kaukana omasta perheestä ja kodista.
Ratamon rakentamisen myötä, meillä olisi mahdollisuus siirtää synnytykset Kouvolaan, joka olisi keskeisellä paikalla, helpottaen perheiden muutenkin kiireistä arkea.
Mielenterveyden hoito on aivan katastrofaalisella tasolla. Nuoret eivät saa apua tarpeeksi nopeasti ja vanhat asiakkaat tiputetaan pois kun henkilökuntaa ja resursseja on hävettävän vähän. Nykyiset korona toimet eivät todellakaan auta asiaa.
Hyvinvointi alueen palvelut on säilytettävät kohtuullisen matkan päässä. Käynnit eivät saa missään tapauksessa kestää liian kauan. Kymenlaakso on pinta-alaltaan isojen kaupunkien alue. Terveysasemat pitäisi olla niin lähellä, jotta käyntiin ei menisi koko päivää.