Kouvolan Valta kuuluu kansalle ry

Koskelaisen eka

Esittely

Olen 48-vuotias, ikäni asunut vanhan ja uuden Kouvolan alueella. Olen maalta, Myllykosken keskustaan oli 5 km, sitä oppi arvostaan lähellä olevia asioita kun muutti kaupunkiin  ja sai kaupan 500 metrin päähän. Ala-asteella neuvola oli koulun takapihalla. Peruskoulun jälkeen kävin kauppakoulun merkantti linjan. En ollut kouluissa hyvä vaan opin oppimisen vasta aikuis-iällä, lukeminen sujuu ja sen muistaminen mutta kirjoittaminen riippuen paljonko on ajateltavaa samaan aikaan. Sen jälkeen olen suorittanut 2 ammattitutkinto ja yhden osa-ammattitutkinnon. Olen siis suorittanut seuraavat tutkinnot, järjestelmätukihenkilö, julkaisugrafiikan ammattitutkinto sekä liiketalouden ammattitukinnon osan sähköinenmarkkinointi. Harrastuksena elektroniikka, meemi sekä huumorikuvien teko ja ylipäätään rakentelu esim 3D tulostin. Harrastukseksi voidaan laskea kaiketi myös se että olen streamannut Tokentubeen eduskunnan täysistuntoja parin vuoden ajan ja nykyää myös Twitchiin .


Politiikasta kiinnostuin reilu 10 vuotta sitten kun olin perustamassa Piraattipuolueen paikallista yhdistystä mutta huomasin että politiikkaan kuuluu se että on yhteyksiä ja vaikutustapoja. Joita ei ollut piraateilla, joten siirryin Perussuomalaisiin jossa olin kunnes puolueen tuki vietiin yhdistykseltä. Muiden yhdistykseen jääneiden kanssa oltiin sitten sitoutumattomia. Olin ek vaaleissa SKE listoilla mutta oikeudenkäyntien jälkeen en ollut edes puolueen jäsenenä koskaan ollutkaan. Kunnes marraskuun lopulla kysyttiin kiinnostusta VKK toiminnasta ja tässä sitä ollaan.


Ja sitten SOTE-asiaa. Lehtijuttujen perusteella täälläpäin tapahtuu paljon Kymsotessa ja kaupunkien hallinnossa. Millon kukakin riitauttaas mitäkin asiaa, milloin edustaja haukkuu kesken valtuustoistunnon toisen puolueen ehdokasta "salassa" mikki auki. Keskusteluita ollut monessa aiheesta. Välillä Kouvolalaisten puheluihin ei vastata terveyskeskuksissa  juuri lainkaan kun Kotkalaiset saa nopeammin, sitten asiaa korjataan. Osa lääkäreistä ei ole edes asiakkaan ajanmuistutus tehstiviesteissä nimellä vaan keikkalääkärinä. 


 

Ajatuksia

Tulevat aluevaalien valitut on ison asian päättäjiä. Silloin päätetään että mistä ja milloin saa minkäkinlaista palvelua ja hoitoa. 

En kirjoita mitää yhtäasiaa käsittelevää pitkää tekstiä, vaan lyhyitä ajatuksia. En ole rokotevastainen, vastustan sitä että kokeellisia "rokotteita" jaetaan ns pakolla ja lapsille. 



Miksi hoitajat eroavat tai menevät saikulle kun rokote suositus tuli? Johtusko että ne pitää paikkaansa mitä netissä kirjotetaan rokotehaitoista? 


Ja mitä vanhat puolueet on suunnittelemassa ennenkuin edes ennakkoäänestys on alkanut. Suhmuroida rahaa puolueille ja alueyhdistyksille "avustajin", toimitiloihin, palveluihin. 


Miten ajattelet että kuka on paras asiantuntija? Pääministeri, THL lääkäri vai mRNA rokotteen kehittämisessä mukana ollut? Malonen kolme tuntisessa haastattelussa selviää että ei ole mitään mutua millä mennään vaan 40 vuoden kokemusta rokottteista, taudeista ja miten ne toimii ylipäätään.


Valtion vastuulla on ettei rokotteista aiheutu vaaraa asukkaaseen. Tästä on monia esimerkkejä, Amerikka 70-80 luku, 2010 sikafunssa. THL tarjoaa tietoa nihkeesti missä mennään. Jos yli 80 vuotiaiden kuolinsyyt saa mitään huomiota, tämä on luettavissa THL raportista. 


10.1.2021 Samaa itsekin olisin miettyt minäkin onko alkoholi se ongelma vai häiriöt? Asian ydin on se että alueella on työttömiä, ei mitään tekemistä ja tullut sopiva paikka kokoontua ja seurustella. En puolusta sitä 9 euron orjahommaa että siinä olisi tekemistä. Itse näen että on parempi tavata jossain kaveripiiriä kuin istua kotona juomassa tai pelaamassa pelejä.

https://yle.fi/uutiset/3-12262879?fb